Leikkaukset huolettaa

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Hei,

tässä jo muutamassa kunnassa Pohteen alueella on tullut kierreltyä, kaikkinensa vaalityö on lähtenyt mukavasti käyntiin ja yhteistyötä tehdään ylipuoluerajojen. Tavoitteeni on päästä edistämään määrätietoisesti sote-asioita ja kuntatason asioita ihmisen hyvinvointi edellä.

Se mikä itseä tässä hetkessä huolettaa ja hirvittää, on se että hallitus tasolla kerrotaan, että ”Suomessa ei ole mikään hirvittävä kriisi meidän sosiaali- ja terveyspalveluissamme. Terveyspalvelut pelaavat kohtuullisen hyvin.”  Tässä tulee itselleni mieleen sote-ammattilaisena se, että joko hallitus ei tunnista nykyisten ja tulevien leikkausten seuraamuksia tai niitä halutaan vähätellä sekä vääristää opposition propagandana. Meillä Pohteen alueella ikäihmisia siirrellään kohtuuttomien matkojen päähän hoitoon, terveyspalveluita alas ajetaan parhaillaan pienemmistä kunnista ja viimeisimpänä joulukuussa 2024 hallituksen tekemä käsittämätön ratkaisu Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttamisesta.

Työtehtävissäni tunnistan ja näen arjen seuraukset valitettavan hyvin. Meille olisi kaikkein edukkainta hoitoa mahdollisimman nopea hoitoon pääsy omassa terveyskeskuksessa. Hoitojonojen pitkittyminen lisää tarvetta erikoissairaanhoitoon ja sitä kautta hoito on kalliimpaa sekä ikävin vaihtoehto myös ihmisen näkökulmasta. Yksinkertaisesti ihminen ei jonossa parane vaan tilanne pahenee.

Lisäksi se mitä asiaa ei tilastoida tällä hetkellä, montako kuolemaan johtanutta tapausta tapahtuu sen vuoksi, kun avun tarve on viivästynyt ja matkat hyvinvointialueen sisällä ovat pidentyneet. Se on aihe, josta ei ole kenelläkään antaa tilastollista faktaa, mutta sitä varmasti tapahtuu. Tulee mieleeni, että hyvinvointi edellä meneminen ei ole onnistunut ja työ hyvinvointialueella on vielä pahasti kesken. Vaikeita ratkaisuja on jouduttu tekemään Pohteen alueella, kuitenkaan lisäleikkauksia riittävien sote- lähipalveluiden osalta rakenne ei enää yksinkertaisesti kestä. Tähänkin toki hallituksen toimesta löytyy ikävä ratkaisu, kun alkavat käymään läpi mitä palveluita aloitetaan karsimaan erikoissairaanhoidon palveluvalikoimasta.

Suuntaus on siis se, että kaikki eivät uskalla hakeutua hoitoon pitkien matkojen tai taloudellisten syiden vuoksi, kuin vasta pakon edestä. Joten edelleen suuntaa on muutettava, vaikka haastavaa se tulee olemaan myös tulevilla aluevaltuutetuilla.